Olen saanut suuren henkilökohtaisen haasteen kirjoittaa jokaiseen esitykseen blogimerkinnän meidän sukupolvemme heikkouksista. Suuren sikäli, että olen varsin itsekriittinen esseisti ja koska uusi, tuore ja nokkela teksti tulee kirjoittaa esityspäivänä. Minut ja kiiretärkeilyni tuntien en kuitenkaan saa kirjoitettua mitään vapaina hetkinä varastoon esityskaudelle, vaan suherran tekstin pienen paniikin kolkutellessa pääkopassa viisitoista minuuttia ennen esitystä, niin myös tämän illan ennakossa.
Ajattelin julkaista tekstini myös tämän valitettavan hiljaisen blogin puolella, joten tässä tämän päivän blogiteksi:
Meidän sukupolvemme pitää jatkuvasti vähintään seitsemää rautaa tulessa; opiskelee, käy töissä ja harrastaa. Se on tapa elää ja tulla eläväksi ja näkyväksi tässä yhteiskunnassa. Vaikuttamisen ja saavutusten määrä määrittelee keitä me olemme ja mihin kuulumme. Joka soppaan lusikkansa työntämisestä saadan omalle elämälle merkitys. Sukupolvemme ei osaa sanoa ei omille taivoitteillensa tai muiden pyynnöille, koska haluamme olla kaikkien kanssa kaiken aikaa nyt ja aina.
Minä en osaa sanoa ei ja siitä syystä olen elänyt minuuttiaikataululla viime elokuusta asti. Mitään en kuitenkaan kadu.
*
Ensi-iltaa kohti revähtänein lihaksin!
-esmi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti