Laivassa, josta en tahdo pois

Hei,

tämän illan harkkojen jälkeen pyörii päässä ajatuksia miljoona. Tajusin, että niitä voisi tännekin kirjata. Tässäpä siis muutama sana.

Tänään puhuimme harkkojen alussa nopeasti siitä, mistä kukin on ilahtunut viime aikoina, mutta en ymmärtänyt sanoa ääneen, että olen todella iloinen siitä, että meitä on tässä jutussa mukana nyt näin paljon, että me ollaan täällä ja tehdään juuri tätä. Pidellään seiniä pystyssä ja lippua korkealla. Joukkiomme tuntuu valtavalta verrattuna muutaman viikon takaisiin harkkoihin, joissa osanottajia oli kolme. Aluksi tuntui, ettei tässä päästä kunnolla paneutumaan itse aiheeseen, meidän sukupolvemme tarinaan vaihtelevan joukkion ja Taiteiden päivän päällekkäisyyden vuoksi, mutta eteenpäin on suunta selvästi ollut kuitenkin. On tuntunut hyvältä pitää välillä rankkojakin keskusteluja ja ideariihiä, sukupolvemme tarina aiheena tuntuu tärkeältä ja mielenkiintoiselta, olen havahtunut harkoissa käytyjä keskuteluja kelaillessani ja aihetta yksikseni pyöritellessäni näkemään tämän ajan ja sukupolven piirteitä, ilmiöitä ja sävyjä aivan uudella tavalla. Ja on aina yhtä hauskaa tehdä jotain konkreettisempaa ja fyysistä, painia salissa ja tanssia balettia. Antaa ajatuksille happea, tilaa ja aikaa kypsyä.

Viime viikko tuntui välillä melkoiselta tarpomiselta, kun ajatukset itsellä ryhtyy niin helposti kiertämään kehää, mutta kun tänään ilahdutimme työryhmän kanssa toisiamme kymmenessä minuutissa suunnitelluilla esityksillä (Pietarin Kansallisbaletin Punahilkka, showtanssi Alamaailman varasoiden tahtiin, buto-pusu ja Eliaksen alastomuus mainittakoon esimerkkeinä) klubi-iltojen tarkoitus ja mahdollinen sisältö alkoivat selkiintyä itselleni ja olen aivan varma, että tapahtumista tulee loistavia ja lämpimiä etappeja niin prokkiksellemme kuin tapahtumiin osallisuville kajaanilaisille.

Lässynlää, olen höntti ja tykkään teistä!

- Essi Riemuidiootti Matero