Tällainen posti lähti tänään monille tyypeille.
*
Olemme tekemässä Kajaanissa syksyn aikana Nopean toiminnan joukkojen nimissä Sukupolvi-produktiota. Kantavana ajatuksena on selvittää oman sukupolvemme paikkaa ja tehtävää sukupolvien ketjussa. Proggis valmistuu tammikuulle, mutta sitä ennen työskentelyn satoa on tarkoitus demota Kajaanin Teatteritapaamisessa (25.-27.9.) sekä kolmessa klubi-illassa (23.10., 23.11., 18.12.). Iso tähtäin on siis tammikuulla (e-i 16.1.), mutta väliensi-iltoja on work-in-progress -hengessä useita.
Olen jo pitkään haaveillut, että tämäntyyppisiin produktioihin voisi osallistua myös muilla paikkakunnilla nykyisin vaikuttavaa G/KHT-väkeä. Työn alla oleva projekti olisi yksi tällainen, muodoltaan kevyt ja toivoakseni mielenkiintoinen osallistumisen mahdollisuus. Ainakin meistä olisi aivan mahtavaa, mikäli ehtisit ja kykenisit osallistumaan siihen!
Tavoitteena on siis kartoittaa noin vuosina 1977-1992 syntyneiden nuorten aikuisten elämää. Vastaavia produktioita ao. sukupolvesta ei ole minun tietääkseni hirveästi tehty, ei ainakaan tarpeeksi. Aihe huutaa käsittelyä ja on muutenkin mittakaavaltaan sopivan kolossaalista luokkaa :)
Yhteistyön ja osallistumisen muoto olisi seuraava: ohessa on lista kysymyksiä, joihin toivoisimme sinun vastaavan syksyn aikana. Kiirettä ei ole. Ajatuksena on kerätä vastauksista materiaalia esitykseen. Tässä vaiheessa en tiedä vielä tarkkaan miten, mutta luultavimmin monella tavalla: suorina lainauksina osana esityksen käsikirjoitusta, osana henkilöhahmoja, esityksen elämänkatsomuksellisena ja maailmankuvallisena "kantopohjana" tai esimerkiksi sellaisenaan näytteillä esityksen yhteydessä. Materiaalia ei julkaista sellaisenaan missään (esityksen ulkopuolella), mutta se tulee koko esitystä ja prosessia rakentavan työryhmän tietoon. Lisäksi tarkoitus on tavalla tai toisella koota vastaukset yhteen kaikille vastanneille jaettavaksi.
Joten, jos ja kun sopiva rako löytyy, vastaa kysymyksiin tai osaan niistä haluamallasi tavalla ja toimita ne sähköpostitse minulle. Älä ota stressiä kaikkiin vastauksiin vastaamisesta, vaan pohdiskele asioita niin pitkästi tai lyhyesti kuin huvittaa.
1. Miten kuvailisit oman sukupolvemme elämää? Millainen on tyypillinen oman sukupolvemme edustaja?
2. Miten kuvailisit omaa suhdettasi sukupolveemme? Miten hahmotat paikkasi sen sisällä?
3. Millaisena näet sukupolvemme osan sukupolvien ketjussa? Miten se eroaa edeltäjistään?
4. Onko meidän sukupolvellamme yhteistä tehtävää?
5. Millaista on / tulisi olla meidän sukupolvemme teatteri / taide?
6. Jos jokainen sukupolvi antaisi seuraavalle lahjan, mikä meidän lahjamme olisi?
Kaikille vastanneille takuuvarma enskarikutsu :)
Kiitollisuudenvelassa jo etukäteen!
Lämpimin terveisin,
Eino & Nopean toiminnan jouko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti